Jukka Haapalainen kaivoi esiin piilopullon Tanssii tähtien kanssa -ohjelman mainoskatkon aikana.
Suomen entinen pääministeri Sanna Marin (sd) sanoo pitävänsä paluutaan politiikkaan epätodennäköisenä. – Olisin käytettävissä hätätilanteessa. Esimerkiksi jos Venäjä hyökkäisi kimppuumme, Marin sanoo italialaislehti Corriere Della Seralle.
Ukraina iski viikon aikana jo kolmannen kerran Venäjän datakeskuksiin.
Satu Kyrö-Kangas sairastaa harvinaista lihassairautta. Vaikka sairaus oli osa elämää jo lapsuudessa, todettiin se vasta aikuisiällä. Ennen diagnoosia hän joutui kohtaamaan epäilyjä hoitohenkilökunnan puolelta.
Potilaalla on oikeus pyytää lääkäriä puhumaan niin, että hän ymmärtää, mitä puhutaan. Aiemmin jotkut lääkärit ovat voineet käyttää potilasryhmistä halventavia nimityksiä.
Suomalainen pariskunta todisti tilannetta, jossa Helsingissä Viking Linen Cinderella-laivaan jonottavan monilapsisen perheen eväät heitettiin roskiin.
Keskusta esittää, että hyvinvointialueista tulisi itsehallintoalueita, jotka saisivat päättää esimerkiksi osin tieverkosta ja luonnonsuojelualueista.
Tänä päivänä kansanedustajana toimiva Jorma Piisinen (ps) muistetaan legendaarisena Remontti-Reiskana. Näin Piisisestä tuli koko kansan remonttimies. 👍🛠️
🔴 Puolan poliisi on saanut tietoja mahdollisesta iskusta pääministeri Donald Tuskia sekä maan puolustusministeriä vastaan.
Yhdysvallat on historiallisessa kriisissä, sanoo suomalaisen ulkopolitiikan veteraani. Kaksinkertainen Washingtonin-suurlähettiläs vertaa tilanteen vakavuutta 1930-luvun lamaan ja Yhdysvaltain sisällissotaan.
Helsinkiläisyrittäjä palkkasi kielitaidottomia turvapaikanhakijoita työmailleen ja käytti hyväkseen sitä, että miehet olivat asemansa vuoksi ahdingossa. Tuomioistuin katsoi, että mies halusi vain hyötyä halvasta työvoimasta.
Moni saattaa haravoida liiankin ahkerasti. 👇
Epäonnistuneesta teloitusyrityksestä selvinnyt Christa Pike on päässyt pois sairaalasta ja palannut takaisin vankilaan.
Ukraina onnistui operaatio Vivaldissaan käyttämään hyväkseen Venäjän armeijan komentajia, arvioivat sotaa seuraava asiantuntija sekä venäläiset sotabloggarit.
Järvenpäässä pidettävän diskon laaja ikähaarukka on herättänyt vanhemmissa huolta ja suuttumusta.🪩
Pääministeri Petteri Orpon mukaan Venäjän sabotaasitoiminta eri ilmentymismuodoissa on voimistunut.
Whatsappin uuteen toimintoon on hyvä suhtautua varauksella, asiantuntija varoittaa. – Älä käytä, pysy erossa ja varoita muitakin! hän kehottaa.
Pentagon suunnittelee joukkoampumisesta tuomitun Nidal Hasanin teloituksen näyttämistä suorassa lähetyksessä. Julkista teloitusta ei ole Yhdysvalloissa nähty lähes sataan vuoteen.
Asiantuntija sanoo, että Venäjän ja Yhdysvaltain energiadiilien mahdollisuudesta on puhuttu jo pitkään. "Trumpin hallinnon näkökulmasta Venäjä ei enää ole hylkiövaltio, vaan potentiaalinen kauppakumppani."
Suomen vankilat täyttyvät nyt päihde- ja mielenterveysongelmaisista. 90 prosentilla nuorista miesvangeista on havaittu ennen vankilaa masennukseen viittaavia oireita. Naisilla luku on täysi 100 prosenttia. Nuorilla vangeilla puolestaan on havaittu myös huumetaustaa.
