Turun yliopiston tutkimuksen mukaan etätyöpäivinä nukutaan hieman enemmän, mutta samalla istutaan enemmän ja liikutaan vähemmän kuin toimistotyöpäivinä. #tehy#sote
Työttömyys heikentää merkittävästi etenkin työikäisten miesten mielenterveyttä. Häiriöt jäävät hoitamatta, koska he eivät hakeudu terveydenhuoltoon yhtä herkästi kuin naiset. #tehy#sote
Sairaanhoitajat ovat melko hyviä johtamaan itseään, mutta itsensä palkitseminen jää vähälle. Hyvät itsejohtamistaidot ovat yhteydessä myös työtyytyväisyyteen ja työssä pysymiseen. #tehy#sote
Alfa-PVP käytön kasvu on taittunut, mutta käyttömäärät ovat vakiintuneet suuriksi etenkin pääkaupunkiseudulla. Kokaiinin käyttö puolestaan jatkaa kasvuaan lähes koko Suomessa, kertoo THL tuore jätevesitutkimus. #tehy#sote
Suosituimmat harjoittelupaikat voivat mennä sekunneissa, ja osa opiskelijoista joutuu lähtemään harjoitteluun satojen kilometrien päähän. Opiskelijat kertoivat lukijakyselyssä kokemuksistaan. #tehy#sote
Kahden vuoden ravitsemus-, liikunta- ja muistiharjoittelu ehkäisi vanhusten gerasteniaa pitkään. Vaikutus näkyi vielä viisi vuotta ohjauksen päättymisen jälkeen. #tehy#sote