Käydään nyt samalla #ruska2024 kontrolleilla, kun todennäköisesti kaksi kolmesta osuu reitille. #ruska2026

Käydään nyt samalla #ruska2024 kontrolleilla, kun todennäköisesti kaksi kolmesta osuu reitille. #ruska2026
Yllättikö? 😄
#ruska2026
Illan #ruska2026 seuranta aiheutti sen verran tunnekuohua että yön unet jäi aika onnettomiksi. Eli pyöräilemätön päivä tänäänkin.
Kärjen osalta ei yllätyksiä. Oli ollut kylmä yö ja osa oli jo edellä omista aikatauluista kun ABCllä joutui odottamaan sen avautumista. Reittivalinnoissa ei suurempia yllätyksiä. Edes Tahkolalla. #ruska2026
Randonneerit ❤️ Eilen kahdeksalta illalla matkaan Humppilasta ja nyt pisimmälle ehtinyt on jo jossain Pietarsaaren paikkeilla. Keskinopeus yli 30km/h. #ruska2026
Eka yö (212 km) ajettu, olihan tekemistä. Lämpötila putosi 2 asteeseen, joten palelin melkolailla. Ruoka ei mennyt alas ja Kankaanpäässä lensi laatta. Siitä huolimatta pystyin ajamaan läpi yön tavoiteajassa. Ei oo aamunkoitto hetkeen tuntunut näin hyvältä. #ruska2026
Parin kymmenen minuutin bivyily Kauhajoen Abc:n oven takana avautumista odotellessa. Yön sumut ovat hälvenneet. Nyt vähän puuroa ja latailua. #ruska2026
Samperi ei sitä vielä tänään pitänyt kaivaa vaatteita pussin perältä. Garmin näyttää +2c. #ruska2026
Kylmää kyytiä. Etenkin, kun lähdössä unohtui jalkaan kesäsukat. Nyt jää taakse houkutukset pysähtyä esimerkiksi mökille tauolle. #ruska2026
Kuninkaankusema edessä. Kuninkaanlähteestä kuningas joi ja Kusikivellä hän kusi. #ruska2026
Starttiparkour hoidettu, nyt lasettamaan yön selkään! #ruska2026
No niin alku pisteet käyty. Ihan hyvin mennyt, ainut ongelma että ajovalon pitkät käytännössä sammuu jos vauhtia yli 35 ja vähän himmenee jos yli 25. Ei kyllä varmaan iso ongelma enää tänä yönä koska mäet taitaa loppua tältä yöltä. #ruska2026
Moihijärven kirjakivi #ruska2026
Sillä tavalla kiinnostavampi kivi, että siitä voi ajaa junalla läpi. Seuraava etappi taitaa olla Kauhavalle asti melkolailla sama kuin 2024 Jukolaan ja #ruska2024 cp1:lle. #ruska2026
Lähtökäsky on annettu. Ensimmäinen lisäpiste Kusikivi Kurikassa eli kiviteemalla mennään. #ruska2026