Kalakukkoleipomo Hanna Partanen tahkoo vahvaa tulosta eikä hyppää trendien perässä – "Hyvin perinteisellä linjalla ollaan"

Kalakukkoleipomo Hanna Partanen tahkoo vahvaa tulosta eikä hyppää trendien perässä – "Hyvin perinteisellä linjalla ollaan"
Tiedätkö? | Minkä lajin huippu-urheilija Venla Harju on? Mikä eläin on akita? Testaa tietosi keskiviikon visassa
Huumeita lennätetään droonilla Niuvanniemeen – professori: lainsäädäntö on vanhentunut
Hyvässä virkakoirassa on moottoria – Eri viranomaisten huumekoirat voivat tuurata toisiaan
Poliisi puuttui Petosella huolta herättäneisiin tekoihin
Tiistain lukuvinkit | Asunnoton Tero Miettinen kertoo koskettavan tarinansa, KalPa teki nokkelan markkinointitempun
MTK Pohjois-Savon hankkeessa selvitettiin vähäliikenteisten maanteiden arvoa – yksi tutkituista tieväleistä tuottaa vuodessa 16,7 miljoonaa euroa
Kaupunginhallituksen jäsenen kirjoitus johti rikosilmoitukseen: "En todellakaan syyllistänyt"
Perinteiseen einesruokaan lisättiin salmiakkia – Savon Sanomien raati testasi uutuusmaun
Poliisilla enää yksi pääepäilty Kuopion Leväsen henkirikoksessa – toinen epäilty pääsi vapaaksi
Savon Aallot -podcast | Laine & Puomio: Savon joukkueet eri suunnissa, KalPa etsii tasaisuutta ja Jukurit hurmaa
Kaksi kuopiolaista mukaan erikoisen lajin maajoukkueeseen
Kuopion taidelukiolle hieno kansainvälinen tunnustus
Tuomiot | 14-vuotiasta hyväksikäyttäneelle ehdotonta vankeutta – Syytteet törkeistä rikoksista kaatuivat
Yrittäjältä meni vati nurin kaupungin byrokratiaan: "On niin joustamaton tämä sääntö-Suomi"
BookBeat julkisti vuoden 2026 äänikirjapalkintojensa ehdokkaat – viime vuoden voittaja jälleen mukana
Yhdessä Kuopion kaupungin tilassa voi päästä vielä solariumiin – asiantuntija ja viranomainen suosittelevat välttämään altistusta
Tuttujen muistoista piirtyi ihan Itkosen näköinen kirja
20 vuotta päihteitä, vankilaa ja asunnottomuutta – nyt Tero Miettinen haaveilee tavallisesta elämästä